Veikkausvihje

Salibandyn Divari jatkuu keskiviikkona Helsingissä, kun sarjakakkonen Erä Akatemia isännöi sijalta 11 löytyvää Åif:ää. Pelivalintamme kohdistuu tänään vierasjoukkue Åif:ään, jolle Nordicbet tarjoaa loistokertoimen 2.50.

Kotijoukkue Erä Akatemia aloitti kautensa loistavasti voittaen kymmenen ensimmäistä peliään. Sen jälkeen tahti on hieman hiipunut, ja esimerkiksi viime viikolla keskikastiin kuuluva Karhut kylvetti helsinkiläisiä lukemin 10-5. Joukkue on ollut alkukaudella paljolti liigajoukkue EräViikingeistä tulleen ykkösketjunsa Kevin Söderling – Tuure Ailio – Joonatan Surakka/Eero Nuutinen varassa. Viime aikoina tätä ketjua ei ole kuitenkaan farmin paidassa kentällä näkynyt, eikä heitä odoteta kokoonpanoon myöskään keskiviikkona.

Vierailija Åif:n alkukausi oli murheellinen, kun kymmenestä ensimmäisestä ottelusta se onnistui voittamaan vain kolme. Sen jälkeen tahti on kuitenkin kiihtynyt ja joukkue on onnistunut odotusten mukaisesti noussut taistelemaan paikasta auringossa kevääksi. Materiaali on varsinkin hyökkäyspään osalta yksi sarjan laajimmista ja odotettavissa onkin että huomattavasti motivoituneempi Åif ottelussa yllätyksen onnistuu järjestämään.

Yllätystä kannattaa lähteä katsastamaan NordicBetillä, jonka kerroin 2.50 on lähtökohtiin nähden loistava.


Comments