Karjala-turnaus 2018

Leijonat avaa kautensa tuttuun tyyliin Helsingin EHT-turnauksella, joka myös Karjala-turnauksena tunnetaan. Uusi EHT-kausi käynnistyy tuttujen maiden kesken, kun Suomen lisäksi karkeloihin osallistuvat Ruotsi, Venäjä ja Tshekki.

Kokonaisuudessaan otteluohjelma näyttää tältä:

Torstai 8.11.
klo 18.30 RUS-FIN
CZE-SWE (pelataan Tshekissä)

Lauantai 10.11.
klo 13.00 SWE-RUS
klo 17.30 FIN-CZE

Sunnuntai 11.11.
klo 13.30 CZE-RUS
klo 17.30 FIN-SWE

Leijonat

Suomi palaa turnauksen myötä tuttuun komentoon myös virallisissa otteluissa, kun uusvanha mestariluotsi Jukka Jalonen palaa seurajoukkuevalmentamisesta maajoukkueen peräsimeen. Lauri Marjamäen aika ei ollut Leijonille mikään varsinainen menestystarina, joten kunnianpalautus on tehtävä numero yksi.

Karjala-turnaukseen on perinteisesti lähdetty vahvalla joukkueella, jonka runko tulee KHL:stä. Myös hyvän liigakauden tähän asti pelanneita pelureita joukkueesta on tavannut löytyä. Kotiturnauksessa Leijonat ei perinteisesti ole liikoja kokeillut, vaan tähtäin on ollut menestymisessä. Tällä kertaa edustus kotimaan pääsarjasta on jopa yllättävänkin suuri.

Jukka Jalosen ensimmäinen Leijonaryhmä näyttää tältä:

Maalivahdit:
35 Vehviläinen Veini, Kärpät Oulu
77 Metsola Juha, Salavat Julajev Ufa, KHL

Puolustajat:
2 Pokka Ville, Avangard Omsk, KHL
4 Lehtonen Mikko, HV71, SHL
6 Hakanpää Jani, Kärpät Oulu
7 Vittasmäki Veli-Matti, Tappara Tampere
40 Lindbohm Petteri, Lausanne HC, NLA
42 Eronen Teemu, HIFK Helsinki
50 Koivisto Miika, Dynamo Moskova, KHL
55 Ohtamaa Atte, Kärpät Oulu
61 Kivihalme Teemu, Kärpät Oulu

Hyökkääjät:
12 Anttila Marko, Jokerit Helsinki, KHL
13 Ruohomaa Mikael, Neftehimik Nizhnekamsk, KHL
15 Aaltonen Miro, HK Vitjaz, KHL
19 Nättinen Joonas, Neftehimik Nizhnekamsk, KHL
20 Ruotsalainen Arttu, Ilves Tampere
21 Tyrväinen Juhani, HIFK Helsinki
22 Niemi Mika, Jokerit Helsinki, KHL
24 Leskinen Ville, Kärpät Oulu
25 Rajala Toni, EHC Biel, NLA
27 Palve Oula, TPS Turku
28 Pesonen Harri, SCL Tigers, NLA
38 Turunen Teemu, HPK Hämeenlinna
65 Manninen Sakari, Jokerit Helsinki, KHL
70 Hartikainen Teemu, Salavat Julajev Ufa, KHL
71 Puustinen Juuso, Neftehimik Nizhnekamsk, KHL
81 Pakarinen Iiro, Metallurg Magnitogorsk, KHL

Kuten listan pituudesta voi päätellä, myös Jalonen lähtee leikkiin varsin isolla kokoonpanolla. Seurajoukkuekiireet pakottavat Jalosen kierrättämään miehistöään rankalla kädellä. Useat pelaajat pelaavat vielä tiistain 6.11. joko KHL- tai CHL-otteluita, joten torstain avauspeli voi tulla liian nopeasti.

Kokoonpanossa on myös varsin mukavasti tuoretta väriä maajoukkueeseen. Mukana on peräti kahdeksan ensikertalaista, joten kotiturnaus tarjoaa mahtavan kokemuksen useallekin alkukauden onnistujalle. Ensimmäistä kertaa leijonanutun aikuisten tasolla pukevat päälleen: Veini VehviläinenPetteri LindbohmTeemu KivihalmeArttu RuotsalainenJuhani TyrväinenVille LeskinenOula Palve sekä Teemu Turunen.

 

LYÖ VETOA KARJALA-TURNAUKSESTA UNIBETILLA

Karjala-turnauksen vedonlyönti

Etukäteen neljä maata muodostavat varsin tasaisen kokonaisuuden. Leijonilla on kotietunsa myötä pieni etulyöntiasema, mutta turnausvoittoon on saumat maista jokaisella. Avausotteluiden kertoimet näyttävät Unibetilla seuraavanlaisilta (Tshekin osalta kannattavaa huomioida kotietu avauspelissä):

vedonlyönti karjala pitkäveto

EHT-turnaus tietää jälleen taukoa Euroopan kansallisiin sarjoihin. Vedonvälittäjät ottavat tämänkin takia nämä turnaukset erittäin vakavasti, mikä tietää valtavaa kohdemäärää ja erittäin hyviä kertoimia kautta linjan. Kun tähän yhdistää tarjolla olevat bonukset, aktiivisella betsarilla on kissanpäivät.

Kaikki ottelut ovat jälleen isosti tarjolla myös live-vedonlyönnissä. Kun vielä pelejä tulee viikonloppuna heti alkuiltapäivästä alkaen, vetoherkkua on tarjolla laajalti. Kännykältä saat betsit sisään Karjalaan vaikkapa Hartwall-areenan lehtereiltä, joten syytä huoleen ei ole.

Lisäämme jälleen tuttuun tapaan turnauksen aikana sivuillemme tarkoin harkittuja pelivihjeitä, jotka voit hyödyntää sellaisinaan tai käyttää omien päätöstesi tukena.

Turnauksen televisiointi

Suomessa lähetysoikeudet EHT-kiekkoon ovat tuttuun tapaan Ylellä. Tämä tietää kaikkia Leijonien pelejä suorina lähetyksinä sekä ainakin Areenan puolella myös muita otteluita.

Torstai 8.11

Venäjä – Suomi klo 18:30 Yle TV2, Yle Areena

Tshekki – Ruotsi klo 19:20 Yle Areena

Lauantai 10.11.

Ruotsi – Venäjä klo 13:00 Yle TV2, Yle Areena

Suomi – Tshekki klo 17:30 Yle TV2, Yle Areena

Sunnuntai 11.11.

Tshekki – Venäjä klo 13:30 Yle TV2, Yle Areena

Suomi – Ruotsi klo 17:30 Yle TV2, Yle Areena

Lauantai ja Kimmo Timonen

Lauantain Suomi-Tshekki ottelu alkaa komeasti, kun leijonalegenda Kimmo Timosen paita nostetaan areenan kattoon. Juhlallista seremoniaa voi seurata myös Ylen TV2:n ottelulähetyksessä. Pelinumeroita ei nykykäytännön mukaan enää jäädytetä, vaan ansioituneita Leijonia kunnioitetaan paidan nostolla. Tämä tarkoittaa sitä, että numero on käytössä myöhemminkin. Joulukuun maaottelussa Tampereella saman kunnian kokee Timo Jutila.

Comments