Kevyen sarjan suomalaisnyrkkeilijä Edis Tatli nousee seuraavaksi kehään New Yorkissa 20. huhtikuuta. Ottelupaikkana ei ole enempää eikä vähempää kuin legendaarinen Madison Square Garden, jossa on vuosikymmenten saatossa nähty iso liuta kaikkien aikojen ikimuistoisimpia nyrkkeilymatseja. Vastus Tatlilla on kivenkova, hondurasilais-amerikkalainen Teófimo López.

Tatli on ammattilaisurallaan voittanut tähän mennessä 31 ottelua ja hävinnyt kahdesti. Voitoista 10 on tullut tyrmäyksellä. Tatli on kevyen sarjan Euroopan mestari, jonka edellinen ottelu on viime vuoden elokuulta Frank Urquiagaa vastaan. Tatli puolusti EM-titteliään tuolloin Savonlinnassa menestyksekkäästi, voitto tuli yksimielisesti tuomariäänestyksen jälkeen.  Ottelun jälkeen Tatli ilmoitti kuitenkin luopuvansa Euroopan mestaruudesta tavoitellakseen ainoastaan MM-titteliä.

López on huippulupaava nuori iskijä, jota on ehditty verrata jo lajin legendoihin kuten Oscar De La Hoyaan ja Floyd Mayweatheriin. Vaikka näihin herroihin on vielä matkaa, sanomattakin on selvää että kova tekijä on kyseessä. López on voittanut kaikki 12 ammattilaisena käymäänsä kamppailua, kymmenen näistä ennen täyttä aikaa. López on julkisesti aikovansa nousta maailmanmestariksi vielä tämän vuoden puolella, mutta ennen titteliottelua olisi kaadettava Suomen “Prinssi” Tatli.

López aloitti vuoden 2019 varsin brutaalilla tyrmäyksellä Diego Magdalenosta:

 

Lisää panosta matsiin tuo se tosiseikka, että ottelun voittajalle on tie auki sarjan ykkösnimi Vasil Lomatshenkoa vastaan. Molemmat ottelijat ovat siis ainoastaan yhden voiton päässä MM-ottelusta. López on lajin suurimpia nousevia tähtiä, mutta toisaalta mitään valtavan kovin päänahkoja nuori iskijä ei ole vielä vyölleen kerännyt. Nouseeko Tatlin rutiini ja kokemus arvoonsa Madison Square Gardenin kirkkaissa valoissa?

Kertoimien valossa López on asetettu varsin selväksi suosikiksi. Unibet antaa Lópezin voitosta ainoastaan kerrointa 1.04. Tatlin voitto puolestaan saa muhkeaa kerrointa 9.00. Hyvin harvinainen tasapeli on tällä hetkellä hinnoiteltu tasolle 26.00. Lähempänä ottelun alkua aukeavat voittotapa- sekä erävedot tuonevat lisää houkuttelevia pelivaihtoja tähän suomalaisittain historialliseen otteluun.

unibet vedonlyönti

 

Comments