Veikkausvihje

NHL:ssä palattiin eilen voittojen tielle, kun Dallas ryöpytti odotetusti Detroitia kotijäällään. Ensi yöltä peleihin nappaistaan hurjakuntoista Toronto Maple Leafsia, joka isännöi New Jersey Devilsiä. Kotijoukkueelle parhaan kertoimen tarjoilee Mobilebet, joka maksaa panokset takaisin 1.86 kertaisena.

Ei vielä tiliä Mobilebetillä? Triplaa ensitalletuksesi 20€ saakka klikkaamalla alta!

Hypetetyn Toronton alkukausi on ollut juuri niin vahva kuin on odotettu. Kaikki kolme ottelua on päättynyt joukkueen voittoon ja esitykset ovat olleet suorastaan mykistäviä. Valmentajavelho Mike Babcock on saanut nostettua nuoren joukkueen pelinopeuden käsittämättömälle tasolle, eikä esimerkiksi niinikään vahvasti startanneella Chicago Blackhawksilla ollut edellisessä ottelussa mitään pelillistä sanottavaa nuoren joukkueen dominanssin edessä.

Ennakolta täysin eri sarjassa painiva New Jersey Devils on sekin avannut ihan mukiinmenevästi ja etenkin sen ruotsalaistulokas Jesper Bratt on säväyttänyt. Viime kaudella vielä Allsvenskanissa pelannut nuorukainen on tykittänyt kolmeen otteluun viisi tehopistettä ja kolme maalia. Suuri apu hyökkäyspelille on ollut myös Washingtonista ryöstetty Marcus Johansson, joka on suuren roolin saatuaan laittanut uutta vaihdetta silmään.

Kerroinvertailu

YHTIÖ
1
X
2
TARJOUS
10bet bonuskoodi ja arvostelu
1.86
4.10
3.70

Lupaavasta alusta huolimatta Devilsillä ei lähtökohtaisesti illalla juuri mahdollisuuksia ole, mikäli Cory Schneider ei voita reippaasti kollegaansa Frederik Andersenia. Auston Matthews ja kumppanit luovat tilanteita aivan liukuhihnalta, hoitaen kiitettävästi myös puolustusvelvoitteet. Mobilebetin 1.86 riittääkin mukaan keskiviikon peleihin, sillä arviomme kotivoitolle nousee aina 57-58% hujakoille.


Comments