Veikkausvihje

Jääkiekkofanien odotus on tullut päätökseen, kun SM-liiga starttaa vihdoin perjantaina. Me nostamme koko kauden vetoihin yhden mielestämme täysin ylivoimaisen kohteen. Etukäteen ajateltuna sarjan mestaruus on viiden joukkueen kauppa, mutta niistä neljältä löytyy kuitenkin ainakin ennen kautta varsin suuria kysymysmerkkejä. Joukosta yksi sen sijaan porskuttaa kaudesta toiseen ja materiaali on jopa tasapainoisempi kuin koskaan ennen.

Vaikka vastustajat paikkaisivat vielä rivejään isolla rahalla, on Tappara LeoVegasin huippukertoimella 5.00 täysin ohittamaton pelikohde. Kyseessä on kuitenkin pitkäaikaisveto, joten ihan koko talouskassaa ei tähänkään vetoon kannata survoa.

Ei vielä tiliä? Nappaa talteen alta LeoVegasin erinomainen 50€+10€ aloituspaketti. 50€ vedolla Tapparaan saat ilmaisen jännärin koko kaudeksi ja keväällä mahdollisesti toimintatonnin taskuun!

Moni on kuluneen kevään ja kesän aikana ollut jo valmis sysäämään Tapparan syrjään sarjan terävimmästä kärjestä. Meidän puolueeton analyysimme osoittaa kuitenkin toista. Kaikkia kilpailijoita on tähän turha listata, joten lähdetään katsaukseen pelipaikoittain.

Maalivahdit

Kerroinvertailu

YHTIÖ
1
X
2
TARJOUS
karamba etusivun logo
4.50
-
-

Dominik Hrachovinan lähtö on monissa papereissa nähty aikamoisena peikkona. Äkkiä on kuitenkin unohtunut se tosiseikka, että Hrachovina oli pitkään kakkonen ja vain luonollinen jatke Tapparan systemaattisessa maalivahtiklinikassa. Tämän kauden ykkösvahdiksi kaavailtu Christian Heljanko on yksi valtakunnan parhaiten varjeltuja salaisuuksia tolppien välissä. Kun kirittäjänä on veteraani, ja edelleen loistovahti, Niklas Bäckström, ongelmien sijaan mielestämme tässä kohdin puhutaan mahdollisuuksista.

Puolustus

Viime kauden suurin puheenaihe oli kirvesrintojen timanttinen alakerta. Seitsemän EHT-tason pakkia samassa joukkueessa kuulosti täysin ylivoimaiselta yhdistelmältä. Joukkuepelin lainalaisuudet eivät kuitenkaan toimi näin yksinkertaisesti. Nyt pakisto on huomattavasti tasapainoisempi, nimenomaan nykypäivän jääkiekon standardeihin.

Otso Rantakari ja Valtteri Kemiläinen kantavat vastuun kiekollisesta pelistä sekä ylivoimista. Tuukka MäntyläAleksi Elorinne ja Veli-Matti Vittasmäki ovat täydellisiä yleispuolustajia ja takaa löytyy tulevaisuutta nuorten muodossa. Peräpää on mielestämme edelliskautta huomattavasti paremmassa balanssissa.

Hyökkäys

Myös hyökkäyspäässä nähtiin muutoksia, kun kapteeni Jukka Peltola ja NHL-paluupostin miehet Sebastian Repo ja Henrik Haapala jättivät (jälleen, ainakin toistaiseksi) seuran. Myös marginaalilaiturit Teemu Nurmi ja Markus Nenonen etsivät itselleen uuden kodin, molemmat SM-liigasta.

Myös hyökkäyksen osalta roolitus oli yksi viime kauden ongelmia. Kuumat pelaajat eivät pelanneet riittävästi ja kokoonpano eli runsaasti vielä pitkin kautta. Nyt tuloksentekijöille on tarjolla rauhallinen ruutu heti alusta asti ja kärkiketjujen koheesio on kunnossa. Vanha tuttu Antti Erkinjuntti tuo vielä lisää kovin Tapparan näköistä tekemistä, ainakin niin kauan kun pysytään kaukalon puolella ja poissa Hämeenkadun yöelämästä.

Arvio

Mielestämme Tappara ei häviä materiaalinsa puolesta yhdellekään seuralle. Myös joukkueen tasapaino on huomattavasti viime kauden tähtisikermää paremmassa kuosissa. Valmistavien pelien perustella Jukka Rautakorpi on myös täydellisesti tehtäviensä tasalla, sillä mestarikoutsi on ruuvannut joukkueen pelitapaa vielä pykälän aktiivisempaan suuntaan. “Kahvara”-puheet vastustajien faneilta osoittavat ennen muuta ymmärtämättömyyttä lajista.

Veikkausvihje

Mestarisuosikki numero yksi. Tappara voittaa mestaruuden useammin kuin kerran neljästä ja on aivan timanttinen pelikohde LeoVegasin huippukertoimella 5.00.


Comments