Veikkausvihje

Illan ainoasta La Ligan ottelusta peleihin nostetaan Levante. Paco Lopezin joukkue on hienossa iskussa ja omaa täydet saumat myös Real Sociedadin kaatamiseen. Ottelu ei myöskään mielestämme ole etukäteen lainkaan niin umpivarovainen kuin mitä monilla tahoilla ennakoidaan. Levanten voitto maistuu tästäkin syystä oikein mukavasti Bethardin mahtikertoimella 2.80.

Ei vielä tiliä? Bethard on aktiivisen betsarin luottosentteri, välttämätön menestyksen kannalta. Klikkaa alta tili auki ja tuplaa ensimmäinen talletuksesi.

Levante on noussut hienojen otteidensa ansiosta La Ligassa jo seitsemänneksi. Edellisestä viidestä ottelusta Lopezin miehistö on saavuttanut neljä voittoa, mukana muun muassa Madridin jätin Realin kellistäminen. Viideskin oli viime viikonloppuna lähellä, kun joukkue taipui vierastasuriin Villarrealia vastaan vasta lisäajan lopulla. Yhtäkaikki, Levante on yksi kuumimpia joukkueita sarjassa juuri nyt.

Kaiken pohjana on ollut erinomainen puolustaminen. Levante on päästänyt vain kolme maalia viiteen peliin, eli oma pää on tiivistynyt huomattavasti sitten alkukauden jolloin palloja meni omiin yli kahden keskiarvolla.  Kun Real Sociedad puolestaan on ollut umpijäässä maalintekonsa kanssa, tilastoa on oivallinen sauma kaunistella myös tänään kotiyleisön edessä Estadio Ciudad de Valencialla .

Kerroinvertailu

YHTIÖ
1
X
2
TARJOUS
bethard etusivun logo
2.80
3.45
2.65
jetbull 75€ bonus vedonlyönti
2.70
3.40
2.60

Real Sociedadin murheena ovat olleet myös lukuisat avainpelaajien loukkaantumiset. Nyt tilanne on hieman helpottanut, mutta edelleen sivussa on luottomiehistä ainakin Mikel Merino, Joseba Zaldua ja Luca Sangalli. Vieraat eivät ole neljään otteluun voittaneet, eikä valoa oikein ole tunnelin päässä näkyvissä tänäänkään. Joukkue on suurelta osin omasta tehottomuudestaan johtuen pelannut pääosin erittäin vähämaalisia otteluita.

Ottelu on markkinoilla asetettu vanhasta muistista jopa hieman vieraiden suuntaan kallelleen. Me olemme asiasta vahvasti eri mieltä. Levante on huimassa vireessä ja ollut viime ajat myös erinomainen kotijoukkue. Joukkue on tehnyt vähintään kaksi maalia kuudessa seitsemästä viime kotiottelustaan ja kun puolustus on nykyisellään betonia, pidämme Levantea ottelun suosikkina. Bethardin tykkikerroin 2.80 kuuluu perjantain peleihin mukaan.

 

bethard vedonlyönti bonus


Comments