Veikkausvihje

Torstain KHL-tarjonnasta peleihin nostetaan Moskovan TsSKA. Joukkue on käsittämättömässä 16 ottelun voittoputkessa, eikä putki katkenne myöskään Avangardia vastaan. Haetaan hieman reippaampaa kerrointa vähintään kahden maalin kotivoitolla, jolle parhaan kertoimen 2.20 tarjoilee SpeedyBet.

Ei vielä tiliä? SpeedyBet tarjoaa maailman helpointa vedonlyöntiä huippukertoimilla, ennen matsia tai livenä. Pelaamaan pääset alta.

Moskovassa pelataan todellinen huippuottelu, kun koko sarjan ykköseksi noussut moskovalaisjätti TsSKA saa vastaansa Avangardin. TsSKA hurja voittoputki on venynyt jo 16 ottelun mittaiseksi ja mikä tahansa muu tulos kuin kotivoitto olisi iso yllätys myös tänään.

TsSKA on pelannut tapansa mukaan todella tiivistä kiekkoa. Joukkue on päästänyt kauden aikana omiin käsittämättömästi vain noin maalin per ottelu. Kun tiiviin puolustuksen takana torjuvat vielä Ilja Sorokin ja Lars Johansson, armeijan joukkuetta on lähes mahdoton ohittaa. Hyökkäyssuuntaan TsSKA on niin ikään todella tasapainoinen kokonaisuus. Neljällä vitjalla mylläävät moskovalaiset eivät henkilökohtaisissa tilastoissa aina loista, mutta tasainen ja laadukas hyökkääminen jauhaa vastustajan toisensa jälkeen kanveesiin. Puolustuksessa Nikita Nesterov pelaa melkoista tykkikautta, mutta myös alakerrassa TsSKAn suurin vahvuus on tasainen ja laaja materiaali.

Kerroinvertailu

YHTIÖ
1
X
2
TARJOUS
speedybet
1.60
4.40
4.95
veikkausvihjeet bonus betfair ilmaisveto
1.57
4.00
5.00
1.60
4.35
4.70

Myös Avangardin kausi on sujunut pääosin hyvin. Isäntien veroista tasaisuutta ei toki missään vaiheessa ole löytynyt, mutta varsinkin heikompia joukkueita on kaatunut varsin luotettavasti. Vierailla on kuitenkin ollut suuria vaikeuksia tehokkuuden kanssa, eikä johtavilta pelaajilta oikein löydy sitä viimeistä vaihdetta. Myös materiaalia on pykälää tai paria kapeampi, joten TsSKAn myllyssä uhkaa tulla kiire. Ville Pokan ja kumppaneiden puolustuspää on vieraiden suurin vahuus.

TsSKA on vieraitaan selvästi edellä ja lisäksi aivan tulikuumassa vireessä. Vaikea on nähdä Avangardin pyristelevän täyttä aikaa kyydissä, niin laadukasta TsSKAn tekeminen on juuri nyt. Nostetaan vihjeeksi vähintään kahden maalin kotivoitto SpeedyBetin kärkikertoimella 2.20.

speedybet vedonlyönti


Comments