Veikkausvihje

Huippuvireessä oleva Calgary Flames palaa kotiin ja isännöi Colorado Avalanchea. Flames on niin paljon kovemmassa vireessä, että Expektin kärkikerroin 1.95 nostetaan vihjeisiin jo hyvissä ajoin ennen ottelun alkua.

Ei vielä tiliä? Expekt tarjoaa uusille asiakkaille maukkaan bonuksen 100€ asti. Klikkaa omasi talteen alta.

Edes tiivis vieraskiertue ei pysäyttänyt tulikuumaa Calgary Flamesia, neljästä ottelusta saaliina oli kolme voittoa. Nyt alkava kotiputki tarjoaa hienon mahdollisuuden jatkaa kovaa menoa kohti konferenssin kärkitiloja, sillä vastus on enemmän kuin sopiva. Flames on loistavista tuloksistaan huolimatta ollut myös yksi sarjan viihdyttävimmistä, ellei viihdyttävin, joukkue joten menestystä ei ole ainakaan haettu tylsällä tavalla. Joukkue on myös yksi sarjan parhaiten valmennettuja kokonaisuuksia.

Isäntien puolelta suurimmat otsikot osuvat yleensä kiekkotaikuri Johnny Gaudreaun ja ykkösvitjan suuntaan, mutta Flames ei missään nimessä ole pelkästään keihäänkärkensä varassa. Mikael Backlundin ja Mark Jankowskin johtamat vitjat ovat olleet loistavia viime ajat. Myös joukkueen alakerta vaikuttaa yllättäen olevan yksi sarjan kovimpia, mikä ennen kautta olisi ollut aivan tolkuton ajatus. David Rittich on heittänyt maalivahtien osastolla kovan haasteen Mike Smithille, joten sekin osasto on vankoissa kantimissa.

Kerroinvertailu

YHTIÖ
1
X
2
TARJOUS
1.95
4.20
3.40
bethard etusivun logo
1.87
4.40
3.45
jetbull 75€ bonus vedonlyönti
1.85
4.25
3.30

Avalanche on vahvan syksyn jälkeen valahtanut varjojen maille. Joukkue on joulukuun alusta asti tulosten valossa yksi sarjan surkeimpia, eikä ratkaisua tunnu löytyvän millään. Mikko Rantanen ja muut kärkihevoset ovat edelleen pelanneet kohtalaisia otteluita, mutta laajuutta joukkueesta ei löydy lainkaan. Myös maalivahtitilanne on sekava, Semjon Varlamov on ollut muiden vahtien tavoin heikko mutta aloittanee tänään.

Iloisesti lepattava Flames on ottelun suursuosikki. Kevyesti yli 50% kotisuosikkina otteluun lähtevän joukkueen kärkikerroin 1.95 tuskin ottelun alkuun asti kestää, joten suosittelemme ottamaan Expektin tarjouksen talteen jo hyvissä ajoin.

expekt vedonlyönti bonus 100€


Comments