Veikkausvihje

Pahasti vireensä kadottanut Leeds isännöi perjantain Championshipin huippumatsissa vahvaa Derbyä. Frank Lampardin luotsaamat pässit ottavat ottelusta vähintään pinnan reilusti yli puolet kerroista, joten Bethardin mahtikerroin 1.99 vieraiden puolen maalin tasoitukselle on yksi perjantain helmiä ja kannattaa poimia talteen nopeasti.

Ei vielä tiliä? Bethard tarjoaa hyvien kertoimien lisäksi uusille asiakkaille mukavan bonuksen 50€ asti. Nappaa omasi talteen alta.

Leeds on huiman alkukauden jälkeen ollut pahoissa vaikeuksissa viime aikoina. Käsillä ovatkin kriittiset ajat sen suhteen, onko joukkue todella realistinen suora nousija vai löytyykö taso sitten kuitenkin hieman alempaa. Kolme perättäistä tappiota kaikki kilpailut mukaan lukien ei varmasti ainakaan itseluottamusta nosta tätä ottelua ajatellen, varsinkin kun vastuksena on vahva joukkue.

Suurin ongelma Leedsille on vuotava puolustus. Joukkue on päästänyt vähintään kaksi maalia viidessä viime ottelussaan, mikä on yksinkertaisesti aivan liikaa. Joukkueelta puuttuu myös puolenkymmentä pelaajaa loukkaantumisten vuoksi, mikä väistämättä rajoittaa Marcelo Bielsan vaihtoehtoja. Leeds on mielestämme edelleen varsin potentiaalinen nousija, mutta juuri nyt valkoisten kannalta ei näytä hyvältä.

Kerroinvertailu

YHTIÖ
1
X
2
TARJOUS
bethard etusivun logo
1.91
3.65
4.10
veikkausvihjeet bonus betfair ilmaisveto
1.85
3.70
4.10
1.85
3.75
4.25
speedybet
1.86
3.60
4.05
1.91
3.80
4.13

Lampardin Derby on myös vankasti nousukarsintapaikalla, mutta tarvitsee vielä rutkasti pinnoja sijoituksensa pitämiseen tai parantamiseen. Viime ajat eivät ole olleet erityisen helppoja myöskään vieraille, poikkeuksena viime viikon hieno cupin ottelu Southamptonia vastaan. Myös Derbyn ottelut ovat olleet melko runsasmaalisia, joten viihteestä ei pitäisi olla pulaa perjantaina.

Leedsin vahva kotisaldo pitää isäntien kertoimet edelleen varsin korkealla, vaikka peli ei ole viime aikoina vakuuttanut. Nostetaan siis vihjeeksi vieraiden vähintään tasuripiste. Pässit ovat tällä kaudella ottaneet isoja päänahkoja myös vieraspeleistä, eikä voitto tässäkään olisi isokaan ihme. Puolen maalin tasoitus antaa lunastuksen jo tasurillakin, joten Bethardin kärkikerroin 1.99 kuuluu perjantain kupongille. Ottelun alkuun asti tämä kerroin tuskin tulee kestämään.

bethard vedonlyönti bonus


Comments