Veikkausvihje

Tiistain ainoassa liigakamppailussa kohtaavat HPK ja TPS. Rinkelinmäellä pelataan kovien panosten ja pienten marginaalien ottelu, jossa TPS on jäänyt hieman alipelatuksi. NordicBetin kärkitarjous 2.19 vieraiden lopullisesta voitosta kelpaa mainiosti tiistain kupongille mukaan.

Ei vielä tiliä? NordicBet on suomalaisten kestosuosikki. Alkuun pääset hienolla 170€ tervetuliaispaketilla. Klikkaa etusi talteen alta.

Kuten tässä vaiheessa kautta kuuluukin, myöskään tiistaina ei Liigan ainoasta ottelusta panosta puutu. TPS keikkuu sarjassa kakkosena, mutta tarvitsee vielä lisää pinnoja sijoituksen säilyttämiseen sillä Tappara hengittää niskaan. HPK:n tilanne on puolestaan vielä mielenkiintoisempi, sijoitus on pinnan suoran pudotuspeliviivan alla kun neljä ottelua on pelaamatta. Oman mausteensa isoon matsiin tuovat varsinkin isäntien puolelta loukkaantumiset sekä se, ettei kummankaan joukkueen peli ole viime aikoina vakuuttanut.

“Kerhon” tehtävä on loppukautta ajatellen haastava. Ykkösvahti Emil Larmin poissaolo on osoittautunut juuri niin pahaksi asiaksi kuin pelättiinkin. Antti Karjalainen ei ole läheskään saman kaliiberin korvaaja. Kun viime viikolla osumaa saivat myös todella isoon rooliin joukkueessa noussut Niclas Lucenius sekä toinen Niclas eli Almari, Kerhon tilanne on yhtäkkiä varsin haastava. Ennestään sivussa on hyökkäyksen runkomiehistä myös Markus Nenonen ja Philippe Cornet.

Kerroinvertailu

YHTIÖ
1
X
2
TARJOUS
2.14
4.25
2.90
2.18
4.00
2.85
bethard etusivun logo
2.10
4.10
2.80
2.10
4.15
2.85

TPS puolestaan on saamassa sairastupaansa tyhjäksi. Kapteeni Lauri Korpikoski palaa keskiviikkona, eikä tässä ottelussa ole täten mukana. Puolustaja Joe Piskulan kausi on paketissa, mutta muuten näyttää lupaavalta. Vieraiden peli on ollut kaukana valmiista, mutta tervehtyvällä kokoonpanolla otteiden voisi kuvitella parantuvan huomattavasti kauden tärkeimpiä otteluita lähestyttäessä.

Varamiehinen HPK on mielestämme laskettu hieman turhan suureksi suosikiksi tähän otteluun. Kumpikaan joukkueista ei ole viime aikoina vakuuttanut, mutta näistä lähtökohdista TPS ansaitsee pelimerkit puolelleen. NordicBetin kärkikerroin 2.19 ottelun lopullisesta voittajasta kelpaa mainiosti tiistain peleihin.


Comments