Veikkausvihje

Celtic lähtee selvänä suosikkina Mestarien liigan karsintojen jälkimmäiseen osaan kotikentällään. Kertoimet kuitenkin jo liioittelevat skottijätin mahdollisuuksia, Cluj on erittäin ikävä vastustaja. Ottelu on kallellaan vähämaaliseen suuntaan, eikä tasapeli missään nimessä ole niin harvinainen lopputulos mitä markkinat väittävät. Selvästi yli kerran neljästä osuva ruksi onkin hyvin mielenkiintoinen haku tiistaille Expektin kärkikertoimella 4.12.

Ei vielä tiliä? Expekt on suomalaisten kestosuosikki. Alkuun pääset 100€ bonuksella. Klikkaa etu talteen alta.

Otteluparin avausosa päättyi viikko sitten Romaniassa 1-1 tasapeliin, mikä oli melko oikeutettu lopputulos pelitapahtumiin nähden. Celticin kannalta tulos oli sinänsä varsin kelvollinen, kova kotijoukkue pääsee selvänä suosikkina hakemaan jatkopaikkaa Celtic Parkilta. Silti ottelupari on kaikkea muuta kuin taputeltu.

Cluj pelasi kotonaan ihan hyvän ottelun nimekästä vastustajaansa vastaan. Romanian mestari hätyytteli useaan kertaan todella vaarallisesti Celtic-vahti Scott Bainin maalia ja olisi paremmalla onnella voinut tehdä useammankin osuman. Lopulta Mario Rondón oli kuitenkin isännistä ainoa, joka Bainin onnistui yllättämään. Dan Petrescun miehistö lähtee ratkaisevaan otteluun altavastaajana, mutta kotiottelu antoi varmasti uskoa siihen että jopa jatkopaikka on mahdollinen.

Kerroinvertailu

YHTIÖ
1
X
2
TARJOUS
1.57
4.12
7.05
1.50
3.85
6.50

Myös Celticin manageri Neil Lennon oli varsin tyytyväinen avausosan tasuriin. Vieraat pitivät enemmän palloa, mutta Cluj näytti useaan kertaan vaarallisuutensa vastaiskuista ja erikoistilanteista. Oman mausteensa tiistain jälkimmäiseen osaan tuo avausosan tulos. Molempien ykkösprioriteetti on pitää vastustaja poissa pahanteosta, mikä laskee ottelun maaliodotusta selvästi.

Celtic on joukkueista selvästi nimekkäämpi, mikä tarkoittaa myös sitä että kotijoukkue kerää valtavasti pelirahaa puolelleen. Tämä painaakin vedonlyöntikertoimia, missään nimessä kotivoitto ei ole niin todennäköinen kuin mitä kertoimet väittävät. Kotivoitosta maksetaan ainoastaan 1.50-tasoisia kertoimia, mikä tarkoittaa lähes 70% voittotodennäköisyyttä. Näin suuri suosikki Celtic ei missään nimessä ole.

Oletettua tasaisemmat lähtökohdat sekä melko matala maaliodottama nostavat automaattisesti tasapelin todennäköisyyttä. Vieraiden voitto voi olla liikaa vaadittu, mutta vähämaaliseen tasuriin Petrescun miehistöllä on täydet saumat. Expektin 4.12 tasapelillä on ohittamaton tarjous.

expekt vedonlyönti bonus 100€


Comments