Veikkausvihje

Jokerit avaa KHL-kautensa tiistaina Helsingissä. Heti kärkeen onkin tarjolla todellinen huippuottelu, kun viime kauden sensaatio Avangard Omsk saapuu kylään. Molemmat joukkueet ovat runsasmaalisia ja tulivoimaisia, yli 4.5 maalia onkin mahtava pelivalinta NordicBetin huippukertoimella 1.77.

Ei vielä tiliä? NordicBet on suomalaisten kestosuosikki. Alkuun pääset hienolla 170€ tervetuliaispaketilla. Klikkaa etusi talteen alta.

Jokerit jälleen yksi lännen isoja, ainakin runkosarjassa

Jokerit lähtee uuteen kauteen kovin odotuksin. Lauri Marjamäen päävalmentama joukkue sai mielenkiintoisia vahvistuksia kesän aikana. Jo viime kaudella Jokerit oli runkosarjan toiseksi eniten maaleja tehnyt joukkue ja nyt riveihin on lisätty Henrik Haapalan ja Petri Kontiolan kaltaisia täsmäaseita. Selkeästi rosteriin on haettu myös lisää ylivoimaosaamista, joka osaltaan koitui Jokereiden kohtaloksi kevään pudotuspelipettymyksessä.

Kysymysmerkkejäkin Jokereiden riveistä löytyy. Antti Niemi ei ole erityisesti loistanut viime kausilla ja nyt olisi tarjolla iso ruutu joukkueen ykkösvahtina Ryan Zabolskin lähdön jälkeen. Alakertaan saapuneilla Mikko Lehtosella ja Teemu Erosella on isot saappaat täytettävänään, molemmilla toki on myös potentiaalia vastata huutoon. Isossa kuvassa Jokerit vaikuttaa jälleen uuden kauden kynnyksellä varsin hyökkäysvoimaiselta joukkueelta, joka kuitenkin saattaa jälleen tarvita paljon maaleja otteluiden voittamiseen.

Kerroinvertailu

YHTIÖ
1
X
2
TARJOUS
nordicbet logo
2.38
4.00
2.65
2.25
3.90
2.55
2.25
4.05
2.70


HUOM! Jos et pääse paikalle Huuhkajien Suomi-Kreikka matsiin 5.9.2019, Unibet tarjoaa valtakunnan parhaan kisakatsomon Helsingin keskustassa ruokineen ja juomineen! Osallistu kampanjaan klikkaamalla tästä

Uudistunut finalisti vastassa

Avangard pelasi itsensä viime kaudella huikeasti aina Gagarin Cupin finaaleihin asti. Moskovan TsSKA oli lopulta omaa luokkaansa tuossa sarjassa, mutta kokonaisuutena Avangardin kausi oli täysosuma. Bob Hartley lähtee myös uuteen kauteen erittäin kilpailukykyisellä joukkueella. Suoraviivaista ja vauhdikasta jääkiekkoa pelaava Avangard sai myös siirtomarkkinoilta mieluisia palasia, kun muun muassa Sven Adrighetto, Slava Voinov ja Nikita Shcherbak liittyivät joukkueeseen.

Joukkueet pelasivat jo viime kaudella erittäin viihdyttäviä otteluita ja samaa on luvassa myös tiistaina. Avangard näytti olevansa huippuvireessä kaatamalla sunnuntaina finaaliuusinnassa TsSKA:n vieraissa. Myös Jokerit on valmistavalla kaudella väläytellyt, joten värikäs matsi on luvassa ja eiköhän myös maaliverkkoja heilutella tuttuun tahtiin.

Veikkausvihje

Yli 4.5 maalia on hieno pelivalinta NordicBetin huippukertoimella 1.77.

nordicbet talletuksen tuplaus


Comments