Veikkausvihje

EM-karsintojen F-lohkossa pelataan tiistaina kärkiottelu, kun Ruotsi isännöi Espanjaa. Taulukko kuitenkin hieman valehtelee, Ruotsi on viime ajat ollut kaukana vakuuttavasta. Espanja nousee vieraissakin noin 55% suosikiki, joten Coolbetin kärkikerroin 1.91 on usein osuva ja pitkässä juoksussa voitollinen pelikohde.

Ei vielä tiliä Coolbetilla? Talleta 10€ / pelaa 50€ tai tuplaa ensimmäinen talletuksesi 150€ asti! Nappaa etusi talteen alta.

F-lohkossa toinen jatkopaikka auki

EM-karsintojen viimeinen päivä tarjoaa Huuhkajien ottelun lisäksi paljon jännitettävää myös muihin lohkoihin. F-lohko tuskin voittajan osalta kääntyy miksikään, siinä määrin vahva Espanja on läpi karsintojen ollut. Toisesta sijasta käydään kuitenkin tiukka taisto Ruotsin, Romanian ja Norjan kesken. Ruotsin epäonneksi joukkueella on vielä jäljellä tämä ottelu Espanjaa vastaan.

Espanja voitti kuusi ensimmäistä otteluaan ennen edellismatsin tasapeliä Norjan vieraana. MM-pettymyksen jälkeen vahvasti uudistunut joukkue on ollut erinomainen ja johtaa laadukasta lohkoa ylivoimaisesti. 19 pistettä seitsemästä ottelusta on hieno saldo ja mikä Espanjan kannalta vielä parempaa, pisteet ovat luotujen tilanteiden ja maalipaikkojen perusteella vähintäänkin ansaitut. Itse asiassa edes puhdas seitsemän voiton putki ei olisi lainkaan vääryys.

Kerroinvertailu

YHTIÖ
1
X
2
TARJOUS
4.45
3.35
1.87
4.40
3.50
1.83

Ruotsi tilanne on toisenlainen. Maltan vieraana joukkue haki numeroiden valossa helpon 4-0 vierasvoiton. Silti tuossakaan ottelussa Ruotsi ei lainkaan vakuuttanut heikosta vastuksesta huolimatta. Edellisen kerran Janne Anderssonin miehistö esiintyi karsinnoissa kotiottelussa Norjaa vastaan, tuolloin tuloksena oli 1-1 tasapeli.

Veikkausvihje: Espanja palaa tasolleen myös tuloksellisesti?

Periaatteessa tämä ottelu voisi olla perinteinen ansa lohkoa selvästi johtavalle Espanjalle. Kun joukkue kuitenkin jäi tasuriin edellismatsissa Norjaa vastaan, ainakaan asenneongelmia ei varmasti vierasjoukkueella ole. Uudistunut miehistö takaa myös vahvan yrityksen ottelusta toiseen, mikä on jotain mitä Espanjalta on paikoin viime vuosina puuttunut.

Ruotsi ei ole niin hyvä mitä karsintalohkon sarjataulukko näyttää. Joukkueella on täysi työ päästä kisoihin ja tiistaina tuohon tilanteeseen tuskin saadaan helpotusta. Espanja nostetaan peleihin Coolbetin kärkikertoimella 1.91.


Comments