Veikkausvihje

SaiPa on ajautunut melkoiseen syöksykierteeseen, kuukausi on tähän asti sujunut voitoitta eikä ensimmäistä taida tulla keskiviikkonakaan. Hyvävireinen JYP on mainio pelivalinta Expektin markkinoiden kärkikertoimella 2.25.

Ei vielä tiliä Expektillä? Tuplaa ensimmäinen talletuksesi 50€ saakka klikkaamalla alta.

Kisapuistossa tahmeaa

SaiPa on ollut alkukaudesta todella vaatimattomassa vireessä. Joukkue ei ole saanut montaakaan ehjää erää aikaiseksi, kokonaisista otteluista puhumattakaan. Joukkue tekee karmean määrän helppoja virheitä jokaisessa ottelussa, tilanteiden valossa voitoton lokakuu ei ole edes mitenkään vääryys. Tero Lehterällä on aikamoinen työ yrittäessään kääntää kelkkaa, varsinkin kun materiaalikaan ei missään nimessä ole edes pudotuspelitasoa.

JYP on puolestaan pelannut varsin vahvan alkukauden. Sarjassa sijoitus on jo neljäs ja kolme perättäistä ottelua on tuonut voiton. Joukkue on myös vahvistunut kauden mittaan, viimeksi naarattiin melkoinen vonkale kun Julius Honka palasi rapakon takaa Hurrikaanin riveihin. JYP alkaakin olla nykymateriaaliltaan jo kärkiseurojen ykköshaastajia.

Kerroinvertailu

YHTIÖ
1
X
2
TARJOUS
2.85
4.10
2.25
nordicbet logo
2.85
4.25
2.19
2.85
4.00
2.15

Heikon viime kauden jälkeen silmiinpistävintä JYP:n osalta on raikas peli-ilme. Puolustuspelaaminen on aivan toista luokkaa ja ylipäänsä kiekollinen peli on huomattavasti laadukkaampaa. Pelinavaaminen ei viime kaudella toiminut lainkaan, nyt erilaisia ja toimivia malleja löytyy useampiakin. JYP on ottanut paljon voittoja, mutta luotujen maalipaikkojen perusteella pisteitä voisi olla vielä reilumminkin.

Veikkausvihje: Pisteet Keski-Suomeen?

SaiPa:n tilanne on todella tukala. Peli on takalukossa ja henkisesti joukkue vaikuttaa erittäin hauraalta. Kun vastaan tulee luisteleva ja kiekollisesti laadukas JYP, isäntien synkkä lokakuu saattaa hyvinkin saada jatkoa.

Parhaat pelivalinnat löytyvät selkeästi vieraiden puolelta. Expekt tarjoaa JYP:n voitosta hienoa kerrointa 2.25, joka on syytä ottaa talteen jo hyvissä ajoin ennen keskiviikon ottelun alkua.


Comments