Veikkausvihje

Suomalainen CS:GO joukkue ENCE jatkaa sunnuntaina ESL One – Road to Rio karsintaa ranskalaista Hereticsiä vastaan. Unelma-alun karsintoihin saanut ENCE on selkeästi tulossa ja nyt vastuskin on oikein sopiva. Otetaan hieman näkemystä suomalaisjoukkueen puolesta ja rastitaan lapulle ENCE:n suora voitto kahdessa kartassa. RIZK tarjoaa tälle ihan kilpailukykyistä kerrointa 2.35.

Ei vielä tiliä? Paremmin kasinopuolestaan tunnettu RIZK on myös eSports-vedonlyönnin pioneeri. Kauttamme saat myös mukavan ensitalletusedun, 100% aina 100€ saakka!

ENCE palaamassa vireeseen!

Mekin olimme vihjeessämme varovaisen toiveikkaita ENCE:n suhteen keskiviikon ottelussa ruotsalaista huippujoukkue fnaticia vastaan. Vastikään ESL Pro Leaguen voittanut fnatic oli etukäteen selvä suosikki, mutta lopulta ENCE vei ottelun puhtaasti numeroin 2-0. Toki sekä Dust2 että Mirage olivat tasaisia vääntöjä, mutta juuri lopun hienot onnistumiset antoivat oikein hyvän kuvan parjatunkin ENCE:n nykytilasta. Kyseessä oli samalla joukkueen ensimmäinen voitto Miikka “suNny” Kempin toimiessa in-game leaderina.

ENCE:n tilanne on ollut jatkuvasti tarkkailun alla ja viimeisimpänä soppaa sekoitti uutinen nuoren Elias “Jamppi” Olkkosen liittymisestä joukkueen riveihin. Kohuttu nuorukainen ei kuitenkaan Valvelta saamansa pelikiellon vuoksi voi Majoreihin tai niiden karsintoihin osallistua, joten ainakin tämän turnauksen ENCE pelaa vielä “vanhalla” joukkueella. Tämä tarkoittaa Kempin pelinjohtoroolin lisäksi ainakin sitä, että Aleksi “allu” Jalli jatkaa joukkueen pääasiallisena tarkkuuskiväärimiehenä, “awikkana”. Tällä hetkellä roolitus tuntuukin toimivan paremmin kuin vielä kertaakaan nykyisellä kokoonpanolla.

https://twitter.com/ENCE/status/1253252133975207936

Jos oli ENCE:n avausvastus aivan maailman huippua, samaa ei voi sanoa lauantaina vastaan asettuvasta ranskalaisjoukkueesta. Maailmanrankingissa joukkue on toistakymmentä sijaa ENCE:ä alempana, vaikka toki on alkuvuodesta petrannut peliään pahimmasta kuopasta. Joukkue näytti maaliskuussa ovea Jeremy “jeyN” Nguyen’lle ottaen pikatahdilla tilalle nuoren belgin Nabil “Nivera” Benrlitomin. Joukkueen henki varmasti muutoksesta parani, mutta pelisuorituksissa ei edelleenkään tarvinne odottaa ihmeitä.

Veikkausvihje

Huippujoukkue fnaticin kaataminen oli varmasti ENCE:lle valtava henkinen buusti. Nyt vastus helpottuu huomattavasti, eikä nykyvireisellä suomalaisjoukkueella pitäisi olla Hereticsin kanssa isoja vaikeuksia. Pitkään jatkuneet vaikeammat ajat varmistanevat myös sen, että jalkaa ei oteta kaasulta turhan aikaisin.

ENCE:n voiton kertoimet ovat mielestämme melko kohdallaan, mutta harvinaista kyllä suosikin suorasta 2-0 voitosta tuntuisi löytyvän etua. RIZK tarjoaa kohteelle kelpo kerrointa 2.35, joka nostetaan myös veikkausvihjeeksi sunnuntaille.


Comments